|
Tervetuloa Tuotantotalo Maria Oy:n
kotisivuille
16.11.2011, 11:23 EET
Lasten humppalevy: VAIPPAKUNINGAS, ilmestyi syksyllä 2009. Uusin
lastenlevymme VAIPPAKUNINKAAN PALUU ilmesty1 10. marraskuuta 2010. Artisti
Timo Torkkeli on säveltänyt ja sanoittanut levyllisen uusia, oivaltavia ja
hauskoja lastenlauluja. Tällä kertaa musiikillinen anti on monipuolinen,
eikä aikuisiakaan ole unohdettu kuunneltavassa materiaalissa.
”Vaarin autotalli”-kappaleessa saavat isovanhemmat
arvonsa:
”Luona kirkon, takaa puiden, katsoo parkkipaikan
suuntaan
talo tiilinen ja punainen.
Yksin autotallin luiskassa vain autovanhus huokaa:
Tänään taaskaan talliin sovi en.
Sillä vaarin autotallissa
sorvi soi ja kuuluu paljon pauketta.
Sillä vaarin autotallissa
syntyy todellista taidetta.”
HALUATKO OPPIA SOITTAMAAN BÄNDISSÄ? Uutuutena tarjoamme kouluille
ja kaikille bändisoittamisesta kiinnostuneille ilmaiseksi ladattavia
eritavoin miksattuja kappaleversioita. Poistamme kappaleista yhden
soittimen (kitaran, rummut, basson tai laulun) ja voit itse soittaa muun
bändin mukana vaikka kappaleen kitaraosiot. Lisäksi voi ladata sivuiltamme
ilmaiseksi kappaleiden sanat sekä sointukartat.
Edellinen levymme näkyi mediassa mm. Meidän Perhe-lehti (12/2009)
ehdotti levyämme hyvänä lahjavinkkinä. Apu-lehdessä olimme joulunumerossa
2009 ja Dysfasia-lehti kertoi meistä 2010 vuoden ensimmäisessä lehdessään.
Lisää tietoa ja ääninäytteitä lastenmusiikki
sivulla.

ISÄ-LAPSI -kirjoja on myyty kaikkiaan 4000
kappaletta mm. ANTTILOIDEN, CITYMARKETTIEN, EUROMARKETTIEN, SOKOKSIEN ja
KIRJATORIN kautta.
Kirjojen huumori perustuu isän miehiseen
logiikkaan, äidin naiselliseen tietämiseen ja lasten nokkeluuteen ongelmien
ratkaisijoina. Näiden kirjojen paikka on ehdottomasti kaikkien äitien
ostoslistalla. Osta kirja isälle ja lapsille. Saat siten itsellesikin
hengähdysaikaa! ...”Isä osaa, mutta tavallaan. Äiti tietää, kuinkas
muutenkaan.”
Kirjasarjan neljäs kirja ilmestyi 1.12.2009
ja on nimeltään Taataa Teräskattila ja Tuutuu Tukkapampula: KIELIPOLIISI.
Aikaisemmat kirjat ovat SYNTYMÄPÄIVÄT, VINKSIN VONKSIN JA KUUROPIERU.
Uusinta kirjaa voi ostaa mm. SOKOKSELTA. Etelä-Karjalassa kirjojamme ja
levyjämme saa mm. PRISMOISTA sekä Lappeenrannan Info-Kirjakaupasta, Tuliniekan
myymälästä Savitaipaleelta ja Bulevardi Kultalinnun myymälästä
Parikkalasta.
|